keskiviikko 8. maaliskuuta 2017

Ahaa- elämyksiä valmennuksessa.

Nyt etsin itselleni aikaa jakaa teille tekstiä ja kuvia Ville Vaurion valmennuksesta.
Ville tuli siis Mikkeliin 24. päivä perjantaina Rouhialan tallille, olin itse iltapäivän kolmen hengen ryhmässä. Mentiin tallille kuitenkin hyvissä ajoin, olin edellisenä päivänä puunannut tavarat valmiiksi, mutta Ponteva oli ottanut pienen kauneushetken ja sotkenut itsensä päästä varpaisiin ja pitkään nypin puruja ja heiniä hännästä, sekä jynssäsin sukkia. 

Anyways päästiin matkaan ja olin varannut meille täysihoito karsinapaikan pe-la väliseksi ajaksi, ettei tarvitse väsynyttä hevosta kuskata heti valmennuksen jälkeen, sekä hieman houkutti ajatus ratsastelusta seuraavanakin päivänä maneesilla.





Maneesilla Ponte otti vähän kimmoketta maneesin ovista, mutta rentoutui nopeasti kun taivuttelin ja tein siirtymiä. 
Alkuverkkaa otettiin ihan perinteiseti kevyttä ravia ja laukkaa molempiin suuntiin, taisin pari ravi-käynti siirtymää tehdä molempiin suuntiin ja vähän herättelin Pontea.
Verkan jälkeen suunnitelmiin tunnin teemaa meille. Ville halus hioa mun istuntaa vielä vähän. Vaikka istuin harjoitusravissa huomattavasti paremmin ja suoremmassa kun syksyn valmennuksessa, niin silti haluttiin hioa mun asentoa ja ihan perusasioita, joita ei kyllä ikinä voi kerrata liikaa. Ville halus Pontesta notkeamman tasaisemman, että mun olisi vähän helpompi istua.


Tehtiin koko porukka tehtävää. jossa pitkän sivujen keskelle kumpaakin suuntaan käynnissä voltti ja kunnon taivutus, voltin jälkeen jatkettiin harjoitusravissa. Käynnissä Ponte taipui tosi kivasti ja oli oikein notkea, vaikkakin alkuun hieman jäykkä oikealle, sekä välillä yritti kipittää karkuun.
Ravissa jatkettiin samalla teemalla ja alkuun Ponte yritti vain juosta alta äkkiä pois, varsinkin oikealle. Pontehan on oikealle tosi vino ja oikea kierros on sille muutenkin hankalampi.
Luulen tämänkin alta juoksemisen johtuvan meidän nyt jo entisestä satulasta. Syksyllä satula vielä sopi jotenkin, kun viriteltiin romaani- pintelipatja- patenttia, mutta silti kippasi mut eteen ja mulle on ollut todella haastavaa istua Pontella tuossa penkissä suorassa. Tuo Amerigohan on Lapin vanha ja sopi sille kun nenä päähän, mutta nuo hevosethan on ihan eri maata, vaikka paljon samaa kummankin selässä on. 
Sekin ongelma on nyt jo korjattu, sillä kävimme tänään äitin ja Ponten kanssa Espoossa Hipposportilla hakemassa uuden koulupenkin! Saatan kirjoittaa siitä oman postauksen, kunhan saan ensin kuvia uuden penkin kanssa. ;)


Pienen jumppailun jälkeen Ponte tuntui kyllä tosi kivalle kumpaakin kierrokseen. Villekin taisi mainita mun istuneen hetkittäin jopa hyvin ja kommentoi menoa "ei paskempi". :D 
Laukkaakin vielä otettiin loppuun pääty-ympyrällä ja mun on pakko myöntää. että taisin vain hölmön näköisenä virnuilla selässä, mutta mulla oli hauskaa! 
Mulle jäi pelkästään hyvä mieli valmennuksesta, vaikka hikikin tuli meille molemmille ja seuraavana tunsin jokaisessa lihaksessa olleeni jonkun fiksumman silmän alla. 
Kuvia mulla oli nyt harmillisen vähän, sillä suurinosa oli aika rakeisia ja epätarkkoja maneesin valaistuksen takia.
Alla kuitenkin pieni pätkä loppuraveista!


Henkilön JustLikeParadise (@justlike_k) jakama julkaisu


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa,kuitenkin muistakaa kommentoida asiallisesti! :)