tiistai 23. joulukuuta 2014

kuulumiset ja kuvia




Moikka!



Tajusin juuri,että enää päivä jouluun! 
En jaksanut blogiin tehdä joulukalenteria tai muuta hössötystä,koska en oilisi varmasti ehtinyt tehdä loppuun tai edes puoleenväliin. Viimeiset pari viikkoa koulussa oli aivan täyttä helvettiä.
Mulla oli yllättävän paljon tehtäviä rästissä ja parin viimeisen päivän aikana tein kaikki rastitehtävät,joita olikin kerääntynyt ihan jokunen kappale ja niiden lisäksi pari tenttiä. Luulin jo etten selviäisi siitä stressistä,mutta kunnialla vedin vikat viikot ja nyt ollaankin hyvillä mielin ansaitulla lomalla!

Ennen lomaa Lapikin on ollut vähän vähemmällä liikutuksella,ja se on ollut muutaman päivän aika jäykkä. Mutta on jo hieman vetristynyt,kun sitä ollaan jumpattu ja hoidettu.




Eilen ei menty kovinkaan kummosia juttuja. 
Mentiin väistöjä ravissa ja laukassa ja taivuttelin.
Loppuun sitten ravailtiin eteen alas.

mamma tuli räpsimään parit kuvat :)

Odotan sitä päivää,kun pystyn istumaan tossa ravissa..

Olen nyt muutaman viikon käynyt aktiivisesti salilla,ja tarkoitus olisi kasvattaa lihaskuntoa mahdollisimman paljon. 
Sain sponsorilta (isältä siis!) joululahjaksikin semmoset söpöt tossut,mitä käytän salilla!


parhaat!

Tässä lomalla olisi suunnitelmissa tehdä jonkinlainen myday- tyyppinen videopostaus.
Aion myös tehdä postauksen saamistani joululahjoista! :)

Ideoita otetaan silti vastaan!