sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Loman lopettajaiset

Joululoma alkaa olla lusittu ja huomenna olis paluu töihin ja muuhun arkeen. Pakko tunnustaa, että lomalla tuli herkuteltua luvattoman paljon ja sen kyllä huomasi tänään taas kiskoessani tuhannen auringon voimalla ratsastushousuja jalkaan.
Oon kerinnyt olemaan täysin toimintakyvyttömänä sängyn pohjalla kovan kuumeen kourissa ja heti parannuttuani iski meille plussakelit, tottakai heti plussien perään pakkaset. 
Kenttää kuitenkin laiteltiin, joten Ponte ei pitkää kävelylomaa saanut ja käytiin muutaman kerran vähän keventelemässä ja eräs vanha tallikaveri salli meille hevosvapaata ja piti Ponten liikkeessä. 

Tänään pääsin itse "pitkästä" aikaa menemään kentällä ihan kunnolla, ollaan nyt niin paljon maastoiltu ja käyty pellolla, jossa olen kevennellyt ja keikkunut kevyessä istunnassa, joten tänään istuin kunnolla satulaan ja ratsastin. 


Alkukäynnit käytiin tuttuun tapaan maastossa ja ehdin jo sanoa, että Ponte tuntuu vähän laiskalta, mutta kun tallin pihasta päästiin pois, niin se heräsi heti. 
Keventelin ihan normaalisti ja tein ja pitkillä sivuilla pyysin vähän eteen. 
Välissä tein käynnissä pysähdyksiä ja peruutuksia ja muutaman kerran pohkeenväistöä.


Laukassa en tehnyt alkuun mitään kummempia, laukkasin kenttää ympäri ja välillä taivuttelin pääty-ympyrällä. Pitkillä sivuilla nousin hetkeksi kevyeeseen istuntaa ja annoin Ponten laukata hieman reippaammin, mutta silti hillitysti. 


Menin pari pätkää ravissakin väistöjä ja Ponte väisti ihan kivasti. Tein paljon siirtymiä ja temponmuutoksia. Pitkästä aikaa istuin taas pidempiä pätkiä harjoitusravissa, eikä se enää tuntunutkaan niin pahalta. Edelleenkään en Ponten isossa ravissa pysty pitkiä pätkiä istumaan, varsinkaan siinä kunnon ravissa, yleensä hieman jarrutan ravia pystyäkseni istumaan kunnolla alas ja pomppimatta ihan holtittomasti. 


Tein paljon laukannostoja ja nostot rupesi olemaan jo kivan ilmavia, hieman taisi Pontekin innostua, eikä olis malttanut kävellä ollenkaan välissä, vaan steppasi sen minkä kerkesi. 
Tein myös vastalaukkaa ja Pontesta kyllä huomasi, että se meinasi jo väsähtää,


Loppuun laukkasin vielä kenttää ympäri antaen Pontelle ohjaa, että se sai venyttää eteen alas, heppa pysyi tosi kivasti istunnan alla ja pysähtyi pienestäkin vatsalihasten rutistuksesta, vaikka ohja oli tosi pitkä. 


Loppuun sitten ravailinkin eteen alas pienten käyntipuhallusten jälkeen ja loppukäynnit käytiin taas maastossa. 
Ratsastuksesta jäi jälleen vain hyvä mieli, olen varmasti ennenkin hehkuttanut kuinka upea hevonen Ponte on, se on kiltti ja kuuliainen, mutta ei anna mitään ilmaiseksi ja vaatii ratsastajalta oikeasti töitä. 





Vielä kirsikkana kakun päällä kuvapläjäyksen lisäksi väsäsin nopeasti teille myös videokoostetta meidän tämän päivän treenistä! 
Kyllä näillä fiiliksillä jaksaa taas aloittaa työt huomenna. :) 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa,kuitenkin muistakaa kommentoida asiallisesti! :)