keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Joulukalenteri luukku 1: tavoitteet vuodelle 2017




Eli ensimmäinen luukku! Pähkäilin pitkään, että uskallanko toteuttaa joulukalenteria, mutta valmistauduinkin yllättävän hyvin ja päätin todellakin toteuttaa! Mulla on tän vuoden joulukalenteriin nii paljon kaikkea erilaista.

Ensimmäisessä luukussa haluan jakaa hieman ajatuksia meidän tavotteista.  En taida olla tarkemmin vielä kirjoittanut mun ja Ponten tavoitteista. Olen varmasti sanonut monesti,että ei mulla ole oikein mitään tavotteita,muuta kun tutustua hevoseen ja harrastaa rennosti ja niin.,että se on molemmille miellyttävää.

Mutta olen ehtinyt miettiä kaikkea paljon tarkemmin ja jopa saanut jotain tolkkua taas omista ajatuksistani (uskokaa huvikseen,en aina itsekään ota itsestäni selvää). Yleensä ahdistun tosi paljon ihan pienistäkin muutoksista koskien mun elämää ja tämä syksy ja talvi on ollut yhtä vuoristorataa ja vaatinut ihan älytöntä sopeutumista vanhojen "rutiinien" rikki menemisestä ja olen aikaisemminkin sanonut motivaation hukkuneen syvälle pinnan alle,mutta kyllä se sieltä alkaa pikkuhiljaa ilmoittelemaan itsestään. 

Joten siis mietin meidän tavotteita nyt kaudelle 2017. En 2016 kaudella osallistunut yksiinkää kisoihin,edes harkkakisoihin,vaikka niin alunperin ajattelin, mutta en kokenut olevani mitenkään "valmis" siihen. Varmasti tyhmää ajatella noin, koska ikinä ei sitä kokemusta kisoista saa, jos sinne ei vaan mene, mutta olen itse niin varman päälle pelaaja,etten mielellään mene epävarmalla mielellä suorittamaan. 



Kuitenkin haluan pistää itseni koville,treenata ja sitten vain mennä sinne kisoihin, turha vain jäädä odottamaan,että kisakokemus astelee ovesta sisään, kun tarpeeksi venailen ja jahkailen.




Eli meillä on nyt tavoitteena saada oikeasti yhteistyö pelittämään,treenata monipuolisesti, valmentautua, saada molemmille kuntoa ja voimaa, sekä päästä kisaamaan. Mun täytyy oikeasti mennä pois mukavuusalueelta ja haastaa itseäni,että pääsen kehittymään, tiedän sen itsekin, nyt on vaan aika tehdä sanoista tekoja. Me otetaan tavoitteeksi aloittaa kisakausi keväällä ihan vaikka sitten sieltä HeC luokasta ja edetä siitä sitten eteenpäin. :) 

Onko muilla jotain erityisiä tavotteita vuodelle 2017? :)

4 kommenttia:

  1. Noni kuule, ens kaudella nähään sit siellä HeC luokissa :D Mekin varmaan yritetään räpeltää niitä läpi! :D

    VastaaPoista
  2. Meillä on tavoitteena saada siisti c. Joskus olis hienoa osallistua b:hen ja saada siitä hyväksytty tulos.

    Teidän tavoitteet kuulostaa tosi hyvältä!

    VastaaPoista

Sana on vapaa,kuitenkin muistakaa kommentoida asiallisesti! :)