lauantai 30. heinäkuuta 2016

Miniloma Suomen sisällä.

Pieni irtiotto arjesta teki todellakin terää! Kotiuduimme kolmen päivän mökkilomalta lauantai iltapäivänä. Olimme siis poikaystävän,isäni ja isän naisystävän kanssa meidän mökillä Konnevedellä. Matka oli pitkä,mutta pysähtelimme paljon. Ajettiin vielä kahdella autolla peräkkäin. :D 

Mökillä rentouduttiin oikein kunnolla. Kävimme melkeinpä heti onkimassa ja soutelemassa. Urheilusuorituksen jälkeen täytyy kuitenkin syödä ja kunnolla


Päivät meni syödessä ja touhutessa ja illat sitten saunottiin ja hengailtiim porukassa (ja syötiin vähän lisää). 


Tosiaan lauantaina tultiin kotiin ja vietettiin iltaa vakio kaveriporukassa ja istuttiin ihan aamuun asti. Sunnuntai iltana lyötiinkin lukkoon jo seuraavan reissun suunnitelmat. Ennenkuin ehdittiin edes laukkuja purkaa,oli pakattava jo uudestaan. 

Tiistaina aamulla suunnattiin "toisen perheen",eli poikaystävän perheen kanssa Tamperetta kohti. Heti ensimmäisenä kirjauduttiin hotelliin,joka oli siis Lapland Hotel. Hotellin aula oli jo niin hieno,että odotin innolla huoneeseen pääsyä. Meillä oli poikaystävän kanssa oma huone ja hänen veljellään ja veljen tyttöystävällä oli myös oma,vanhemmat tottakai vielä omassa. Emme kuitenkaan vieneet edes tavaroita huoneeseen,vaan lähdimme heti hotelliin kirjauduttua Idea Parkia kohti. Kukaan meistä ei ollut aamupalan jälkeen syönyt mitään,joten nälkä oli kova ja ensimmäisenä mielessä oli ruokapaikan etsintä.


Idea Parkissa menimme Daddys Dinneriin ja voin sanoa,etten ikinä ole ollut niin täynnä! Muutama tunti kierreltiin kauppoja ja lähdettiin hotellille purkamaan laukut. Myöhemmim vielä lähdettiin kiertelemään keskustaan ja istuttiin muutamalla terassilla,koska sää oli tosi hyvä. Vielä illallakin pärjäsi hihattomalla. 

Olimme jo ajoissa hotellilla ja nukkumassa. Aamulla melkein heti liian hyvän aamupalan jälkeen suunnattiin kohti Turkua. 

Turussa mentiin heti hotellille purkamaan tavarat ja suunnattiin yhden levykaupan kautta taas vaihteeksi syömään. Kävimme Blanko nimisessä ravintolassa ja söin ehkä parasta pastaa ikinä!


Muut jäivät keskustaan pyörimään kun itse lähdin hotellille vaihtamaan vaatteita,sillä eräs ystävämme Elina oli tulossa koukkaamaan mut hotellilta. Elina on siis Lapidarin ihan ensimmäinen omistaja,hän toi Lapin Saksasta Suomeen Herra Papparaisen ollessa 5-vuotias. Elina kävi meillä reilu vuosi sitten yökylässä ja katsomassa Lapia. Elinalla on jossain päin Turkua oma talli,johon mentiinin vierailulle. 


Tallilla mua odotti ihana läsipää ruuna Ponte,jolla sain ratsastaa. Lapiin tottuneena oli pakko ihmetellä ääneen kuinka kiltti voi hevonen olla. Rakastuin tähän hevoseen heti kun sen näin. Ponte oli tosi kiltti hoitaessa,mutta selästä sitten tosi herkkä ja jopa säpäkkä. 


Tein ihan perusjuttuja ratsastaessa ja tutustuin hevoseen. Oli totutteleminen sen raviin,tuntui että se pompauttaa ihan kunnolla satulasta,pystyin kuitenkin pienen hetken istumaan ihan alas. Elina yllytti menemään pientä kavalettia ja ristikkoa. Hetken epäröityäni ja nössöiltyäni uskaltauduin menemään muutaman kerran.


Ponte oli niin kiltti,että pelkkä esteelle ohjaaminen ja ohjan antaminen riitti. Pakko myöntää,että saatoin hypätä silmät kiinni pari kertaa. :D Lopuksi Elina kävi vielä selässä näyttääkseen kuinka Ponte liikkuu ja enkä voinut muuta kuin ihastella! 


Hoidin heppaa Elinan hevpsenhoitajan kanssa sillä aikaa kun Elina teki iltatallia. Vielä ennen lähtöä käytiin katsomassa Elinan vuoden ikäistä heppavauvaa. 


Reissun todellakin kruunasi tämä vierailu tallilla. Hotellilla olin ihan poikki,että menin melkein heti suihkun jälkeen nukkumaan. Aamupala oli taas todella monipuolinen ja tuli syötyä taas hieman liikaa. Hotellista ulos kirjauduttaemme menimme käymään Turun linnassa opastetulla kierroksella ja jalat huusi hoosiannaa jo edellisen päivän ratsastuksesta. :D Pyörittiin linnassa vielä reilu tunti kierroksen loputtua ja lähdimme siitä ajamaan kohti Mikkeliä. Voin tunnustaa,että ensimmäisen tunnin automatkasta kuorsasin takapenkillä suu auki. Muutaman pysähdyksen kautta oltiin kotona vasta illalla ja saunan jälkeen nukahdettiin kyllä heti. Koko reissu oli oikein onnistunut ja mukava "loman lopetus". 

Onko teillä muilla ollut vastaavia reissuja tai lomatekemistä?







2 kommenttia:

  1. Kiva postaus ja hienoja kuvia. Mä en oo ehtinyt / oo halunnut pitää paljon lomaa talleilusta, vaan olen ottanut irtotuntteja. Yhden kerran viikossa. Ja tälläkin hetkellä olen Huittisissa viikon kesäleirillä. Ensi viikon tiistaina alkaa taas treenit 2x viikossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) kuulostaa kivalta! Itsellänikin oli suunnitteilla pyöriä tallilla koko kesä,mutta ihan kiva välillä vaan repäistä ja lähteä. :D

      Poista

Sana on vapaa,kuitenkin muistakaa kommentoida asiallisesti! :)