maanantai 19. lokakuuta 2015

Seurakoulu kisat Tuokon tallilla 18.10



Kuten otsikosta huomaa,niin oltiin eilen kisoissa Mäntyharjussa. Viimeksi ollaan kisattu siis toukokuussa ja kesällä on ollut omaa ja hevosen sairastelua. Siispä päättettiin lähteä kokeilemaan kauden vikat kisat luokkina HelppoC 2 200 ja HelppoB kn. Special. Yritin kuvata myday-videota tältä reissulta,mutta videon kuvaaminen jäi niin vähäiseksi,etten saanut minkäännäköistä koostetta kasaan. Käytiin ennen kisoja lauantaina ottamassa tuntumaa Rouhialan tallin maneesilla. Valmentajani tuli pitämään 30min tosi kevyen "tunnin". Tai no,lähinnä kävimme asioita läpi,mitä kannattaa verkassa tehdä ja tunnusteltiin miten Lapi liikkuu.


Itse kisapäivänä päästiin hyvin lähtemään tallilta ja oltiin hyvin aikataulussa. Oltiin varattu lähtöön reilusti aikaa,koska Lapi ei ihan mielellään mene aina traileriin,mutta eilen se meni kyllä ensimmäisellä jo ilman mitään perseilyjä. Oltiin kisapaikalla jo klo 12 ja oma starttini oli joskus klo 13.25(?) Joten aikaa oli reilusti kävelyttää Lapia ja tutustua kisapaikkaan. Lapi oli tosi rento ja rauhallinen. 


Pääsin hyvissä ajoin verkkaamaan ja ehdin verkatakin ihan hyvin. Lapi tuntui tosi letkeältä ja rennolta. Tein paljon siirtymiä ja Lapi oli kivasti kuulolla.




Maneesissa odotin vielä kun edellinen oli radalla. Rata meni omasta mielestäni ihan hyvin. Lapi oikaisi pari kulmaa ja ennakoi liikaa laukannostoissa. Radalla ei ollut yhtäkään pukkia ja hevonen oli rento ja liikkui kivasti.






 Tuomari oli taas eri mieltä. Suoritukseni hylättiin,koska "ei kutsun mukaiset varusteet". Kilpakutsussa siis oli,että saa käyttää raippaa TAI kannuksia,enkä tietenkään ollut huomioinut sanaa "tai",joten raippa jäi kouraan radalle. Periaatteessa oma moka,mutta anyway tuntui siltä,että ihan kuin meidät olisi arvosteltu kuin jossain vaikeimmissa luokissa. Paperissa ei ollut mitään positiivista,ja arvosanat liikkuvat siinä 4-6 paikkeilla..





Lisäyksistäkin tuli "vaan"  5,5,vaikkei tahtirikkoja ollut tai Lapi ei rikkonut laukalle,tasaisesti puksutettiin alusta loppuun lisättyä. Prosentteja luokasta saatiin ruhtinaaliset 52,045%. Luokan voittajakaan ei muistaakseni saanut edes sitä 60%.. Olen kuitenkin tyytyväinen omaan ratsastukseen ja siihen,että Lapi oli oikeasti tosi hyvä,mutta kisoissa valitettavasti on kaikki tuomarista kiinni.



Toisessa luokassa mulla ei ollut enää oikein motivaatiota ede mennä radalle ja mietin hetken keskeyttämistä. Menin kuitenkin radalle ja ajattelin vielä yrittää esittää hevosen hyvin. Lapi oli jo aika väsynyt,joten en halunnut patistaa sitä liikaa.

Tokasta luokasta taas prosentteja 52,800%,roikuin hetken toisella sijalla,mutta tipahdin sieltä aika äkkiä pois. Pöytäkirja ei taaskaan oikein miellyttänyt,se nimittäin sisälti vielä tiukempaa tekstiä. Menin ravailemaan Lapin pitkäksi ja rennoksi ulkokentälle viellä ja hyppäsin selästä alas kävelyttämään. Tuomarin kommentit ja huonot arvosanat eivät kuitenkaan lannistaneet,koska olin niin tyytväinen kerrankin omaan ratsastukseen ja Lapiin. Kuljetuksissa ja luokkien välissä päästiin testaamaan uutta Back on Track- selänlämmitintä ja on todella hyvä ostos! Kotona vielä kylmäsin Lapin jalat ja laitettiin heppa lämpöseen pakettiin ja ulos nauttimaan heinistä ja auringosta.

Miten teillä on kisat menneet?

6 kommenttia:

  1. Noissa kisoissa oli kyl ihan sika tiukka tuomari, kyl sen huomas ku siel oli sihteerinä ja omasta paperistakii :D mut hyvinhä teil meni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo siis ihan älyttömän tiukka tuomari! Mulla ollu yhtään mitään positiivista tai kannustavaa sanaa pöytäkirjassa ja arvosteli niinku alue luokissa.. :D kuitenkin C-luokka,niin pitäis olla niin vakavaa ja pitäis todellakin olla kannustavaa palautetta. Mut kiitos,omastakin mielestä kerranki ratsastin semi hyvin. :)

      Poista
  2. Eikö se oo c-luokassa askeleen pidennystä, ei-lisättyä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No onhan se,mutta nehän on periaatteessa sama asia? :D oon aina mennyt radalla ja valmennuksissa lisättyä,kun Lapi niin hyvin venyttää. Eikä kukaa valmentaja koskaan sanonu,et väärin ois. Mutta siis niin askeleen pidennystä tarkoitin.

      Poista
    2. Varmahan en ole, mutta aloin miettimään, että eikö ihan lisäystä ala tulemaan vasta vaativimmissa luokissa, ja eikö siinä hevosen kuulu venyttää myös kaulaansa jne? Askeltahan se siinäkin pidentää, mutta jos tiukka tuomari oli, niin olisiko voinut jäädä katsomaan näitten asioitten eroa :D

      Poista
  3. Joi siis termi lisätty ravi nähdään kyllä näissä vaativimmissa luokissa. Sanonnaina "lisätty ravi",vaikka tarkottaisinkin askeleen pidennystä,ja vaikeaahan on tietää mitä tarkoitan,kun puhun toista,mitä omassa mielessä ajattelen. :D mutta kyllähän kuvistakin huomaa,että Lapi venyttää askelta selän läpi,eikä vaan kiihdytä vauhtia? Vaikea asioita selittää pelkkien kuvien perusteella. Mutta siis pointtihan oli,että eihän SEURAkisoissa HelppoC- luokassa pitäisi arvostella noin tiukasti. Aluekisoissa ymmärrän,mutta yleensä seurakisoissa kyseisessä luokassa saattaa kisata ihmisiä,jotka vasta aloittaneet ja voin myöntää etten itsekään ole kovin monia kisoja mennyt ja muutama vuosi takaperin huonolla itsetunnolla olisin kyllä lannistunut pahemman kerran noin tylystä tekstistä,mitä pöytäkirjassa luki.

    VastaaPoista

Sana on vapaa,kuitenkin muistakaa kommentoida asiallisesti! :)