maanantai 26. maaliskuuta 2018

Pomppuja ja lumisadetta.

Torstaina Krista hurautti Savelaan, sillä oltiin sovittu, että hän taas sitten Tammikuun räpsäsee meistä muutaman kuvatuksen.
Vaikka lunta satoikin melkein heti aamusta, ei me suunnitelmia muutettu. Onneksi pahin lumen tulo vähän rauhoittui ratsastuksen ajaksi, sekä loppui kokonaan (tottakai) loppuhölkille. 

Kaikki kuvat c) Krista Rosten

Olin tallilla noin kahden pintaan ja aloinkin samantien laittamaan heppaa valmiiksi. Ponte tuli tarhasta erittäin mielellään, oli jo portilla vastassa, ei tainnut lumisade loimikerroksesta huolimatta maistua. :D 
Edellisenä päivänä olin hakenut postista Horzelta tilaamani B vertigon ratsastuslegginsit, joten päätin ne koeajaa samantien.
 Mulla onkin jo yhdet CRW:n polvipaikkaiset ratsileggarit ja oon ihan tuhannen koukussa ratsastuslegginseihin, sillähän nää Vilman linkkaamat B Vertigon kokopaikkaiset legginsit lähti samantien tilaukseen!



Alkuhölkimme heitin Pontelle tuon enkkuviltin, etsin koko talven meille villavilttiä (oonki siis kuolannut Vilman enkkuvilttiä jo tovin ja päätin, että Ponte haluaa samanlaisen). Jokaisesta nettikaupasta, jonka pläräsin läpi, nämä oli kuitenkin loppu, sekä yhdet kirppiskaupatkin peruuntui myyjän toimesta. Elinalta kuitenkin löytyi ylimääräinen ja soitinhan siltä istumalta sponsori isälle, että Ponte saattas haluta. Muutenkin olen lähiaikoina suosinut kirppiksiä tosi paljon!


Ponte olikin alkuun vähän hitusen hidas jalalle, eikä asiaa auttanut oma räpeltämiseni selässä.
Yritin tehdä jonkinnäköisiä ravi-käynti siirtymisiä, että saan Pontusta vähän hereille ja terävämmäksi. Vilttikin sai luvan lähteä koristamaan estetolppaa hetken ravailtuani, sillä se valui huomaamattomasti, enkä sitä jaksanut kokoajan nykiä ja korjailla.



Laukassa sohlasin omiani, sekä keikuin minkä kerkesin, huomaa kyllä, että kentällä koulutuuppaus on jäänyt vähemmälle ja maastossa on menty kevyessä istunnassa yksi, jos toinenkin askel. 
Kuitenkin sain Ponten ihan ok hyväksi laukassa, vaikka se ei oikeaan kierrokseen niin hyvin taipunut sisäpohkeen ympärille, kuin vasemmalle, joka on sille se "helpompi" suunta. 
Oikeassa kierroksessa itsekin meinaan välillä kipata "oikealle kyljelle" , eikä se ainakaan auta heppaa yhtään (just tämänKIN takia meidän pitäs taas ryhdistäytyä ja alkaa käymään Elinan tunneilla).

Siinä sitten välikäyntejä kävellessä ehdotin Kristalle, jos otettaisiin pari pomppua ja Krista reippaana rakensi meille pienen puomi-kavaletti-puomi homman, jota tultiin ensin ravissa kummastakin suunnasta. Ponte kyllä ensin vähän ihmetteli meidän värikästä rakennelmaa.. :D 
Tulin molemmista suunnista laukassa kavaletin pari kertaa ja Kristahan nosti nuo oranssit boksit pystyyn, että saatiin "esteelle" vähän korkeutta. 
Meinasin heittäytyä taas kerran nössöksi, mutta Krista tsemppasi mua vaan ratsastamaan laukkaa eteen, sillä meinasin vähän jäädä liikaa himmaamaan ja "tappaa laukan" kokonaan ja olisin tehnyt homman Pontelle aika hankalaksi.



Ponte teki tosi kivoja hyppyjä ja pääsin itsekin mukaan muutamaan hyppyyn koulusatulasta ja vähäisestä hyppykokemuksesta huolimatta. Vikoista hypyistä jäi hyvä mieli, sillä heppa tuntui tosi kivalta, enkä itsekään enää jännittänyt oikeastaan yhtään ja pystyin rentoutumaan.
Vaikka me ei olla ehditty Ponten kanssa niin älyttömän paljon hyppäämään, alkaa silti pomppiminen tuntua jo oikein mukavalta puuhalta, enkä voisi sanoa kammoavani esteitä enää. 


Ravailin vielä hyppyjen jälkeen Ponten kentällä ja häippäistiin maastoon kävelemään loppukäynnit.
Ponte sai tallissa ison ämpärin lämmintä melassivettä, sekä extra paljon porkkanaa ja muutaman leipäsen palkkioksi amatöörin turvallisesta kuljettamisesta.


Mitä mieltä olette pitkästä aikaa tämmöisestä "treenipostauksesta"? :) 




2 kommenttia:

  1. Tää oli todella kiva postaus lukea. Saisiko tälläisiä enemmänkin? Noi kuvat on todella hienoja. Tekee mieli itsekin päästä vähän pomppimaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Näitä treenipostauksii yritänki tehdä nyt enemmän, jos ne toimii. :) Mullakin tuli kamala hyppyinto kun katoin muiden estevalkku videoita!

    VastaaPoista

Sana on vapaa,kuitenkin muistakaa kommentoida asiallisesti! :)