maanantai 27. maaliskuuta 2017

Uutta motivaatiota kouluvalkusta.

Kävin viime viikolla kahdesti koulutunnilla. Olin ennen näitä käynyt Villen valmennuksessa melkein kuukausi sitten ja äiti sponssasi mulle extepore puolikkaan tunnin Elinan silmän alla, kun päivittelin ääneen, kuinka pitäisi päästä useemmin tunneille.
Alkuviikon tunti meni flunssasta huolimatta aika kivasti, vaikka olinkin ihan hukassa, enkä ilmeisesti hallinnut omaa kehoa sitten ollenkaan.

Molemmilla puolikkailla tunneilla oli teemana ratsastaa Pontea suoraksi.
Ponte on siis tosiaan vino oikealle, eikä sen takia mikään helpoin hevonen ratsastaa, sekä paneuduttiin kunnolla mun istuntaan.


Lauantaina kävin postista noutamassa sen pitkään hehkuttamani uuden satulamme! Käytiin siis tuossa parisen viikkoa sitten Espoossa Hipposportilla hylkäämässä meidän vanha Amerigo sinne ja sovittamassa meille iahn uusi koulupenkki. Amerigo oli siis Lapidarin vanha satula, joka oli sille sopiva ja syksystä vähän katseltiin rupeisko se sopimaan Pontellekkin kunnolla, kun lihasta saa ja mentiin väliaika patenteilla, mutta eihän se sitten sopinutkaan, joten uusi penkki oli siis ihan must. Ratsastin kolmella eri satulalla ja niistä kolmesta oli helppo valita. Mulla on niin mahdottoman vänkyrä selkä, että tunnen heti, jos joku penkki ei vaan sovi. Kaikki sovittamamme satulat oli Pontelle passeleita, enää piti testata, mikä niistä sopis mulle parhaiten.
Amerigo ja Ponte ei ollut hyvä yhdistelmä, sillä mulla oli ihan mahdottomia selkäkipuja joka ratsastuksen jälkeen.
Mutta Espoosta meille tarttui mukaan Prestigen Roma Dressage , enkä voisi olla tyytyväisempi. Meillä oli pari viikkoa samainen lainapenkki, kunnes meidän satula tulee tehtaalta, ehkä sain kiksejä paketin avattuani ja ensimmäinen asia, minkä haistoi oli uuden nahan haju.

Anyways, lauantaina aloitin käymällä maastossa alkukäynnit, sekä otin tiellä (joka oli ihanan sula) hieman ravia pitkin ohjin ja reipasta laukkaa. Ponte oli ihan kivan pörhäkän tuntunen ja pinkoi menemään korvat tötteröllä. :D Käveltiin sitten takasin kentälle, ehdittiin hetki hengähtää ennen tositoimien alkamista.


Aloitettiin hommat käynnissä ja mentiin vähän neliön tapaista kuviota, jossa jouduin kääntämään ja suoristelemaan, sekä ratsastamaan Ponten rintakehää suoraksi. Muutaman kierroksen jälkeen tehtiin samaa harkkaravissa. Mulla oli taas kunnon työmaa istua persus penkissä ja yrittää olla puristamatta itseäni kiinni. Elina myös kiinnitti huomiota tosi paljon mun istuntaan, valuin itse kokoajan satulan kanssa oikealle. Ei ihan hirveän hyvä yhdistelmä se, että itsekin olen aika vino oikealle, sekä hevonen on oikealle vino... :D Joten aika-ajoin korjailin itseäni, sekä satulaa vasemmalle, vaikka musta tuntuikin, että istuisin tyyliin Ponten vasemmalla kyljellä, todellisuudessa istuin keskellä satulaa suorassa.



En osaa tarkalleen selittää, mitä mä siellä selässä tein, mutta ei helkkari, että ratsastin! Heppa liikkui ihan sika hyvin, sen kyllä tunsi omissakin lihaksissakin. Ekaa kertaa ikinä pystyin istumaan isommassakin ravissa melkein järkevästi.
Elina nimittäin tarkkaili mun jokaista liikettä selässä, korjasi välittömästi, jos sähläsin omiani.
Elina on siis syksystä asti läpiratsastanut Pontea ja suoristellut sitä, ei ole voinut kuin haaveilla sitä menoa katsellessa.


Laukkaa me ei tunnilla otettu ollenkaa, enkä pistänyt ollenkaan pahakseni, sillä olin jo niin hapoilla ja poikki, etten olisi varmaan saanut laukkaa edes nostettua.
Ponte ravasi kyllä niin hienosti, että en voi uskoa, että se liikkui mun itsenikin ratsastamana noin hyvin!
Nyt voisi jo sanoa, että motivaatio on ihan täysi 10, todellaki alan käymään nyt säännöllisesti!


Ootteko te muut saanut kevään tullen lisämotivaatiota jostain? :)

2 kommenttia:

  1. Voi eeeei, Myffi tarvii kyl kans tollasen pehmosen satulavyön kun sen mahanalus on nyt tyyliin ainoo paikka missä sillä ei vielä oo karvapehmusteita :D Miksi oi miksi näissä kuvissa on tuollanen vyö, Myffi tahtoo! (taisiisminätahdonjaponiltaeikysytä)
    Mut tosi kivan näköstä menoa ja epäreilua et teillä on jo sula kenttä, mekin halutaan pihalle! (tai siis minä taas haluan :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi Mattesin vyö on ihan huippu! Sanot sponsoreille, et Myffi haluaa, pakko saada! 😂

      Poista

Sana on vapaa,kuitenkin muistakaa kommentoida asiallisesti! :)