tiistai 6. joulukuuta 2016

Joulukalenteri luukku 6: Kolme asiaa



Törmäsin muutamassa blogissa marraskuun aikana tähän 3 asiaa- haasteeseen ja päätin toteuttaa tämän itsekin, toki säästäen postauksen joulukalenteriin. 
Kaikki vastaukset eivät välttämättä liity hevosiin, koittakaa kestää.

3 ASIAA JOISTA PIDÄN

- Illanistujaiset. Mikään ei voita hyvää musiikkia ja seuraa, sekä muutamaa huurteista, jota nauttia sivistyneesti tai ei niin sivistyneesti. Kesän kohokohta on yleensä jotkut festarit, joissa tulee käytyä porukalla kyntämässä se parikin päivää ja hauskaa on aina ollut.

- Tykkään ihan hirmusesti laittaa ruokaa ( ja syödä sitä hehe). En ole oikein ikinä tykännyt einesruuista ja olen hyvin nirso koulussakin tarjottavaan ruokaa kohtaan, vaikka meillä onkin koulussa ihan hyvät eväät. Haluan silti tietää mitä mun ruoka sisältää ja kuinka se on valmistettu. Vaikka ei aina jaksaisi pitkän koulu- tai työpäivän jälkeen ruveta väkertämään mitään, mutta kyllä siitä hyvä mieli tulee itsellekkin, kun saa kunnon ruokaa nenän eteen.

- Meikkaaminen. Vaikka en mikään mestari meikkaamisessa ole, mutta tykkään viettää jopa montakin tuntia peilin edessä laittaen tätä turpaani ja tukkaa. Mikään ei ole parempaa ajantappamista tylsänä viikonloppuna tai kipeänä ollessa, kun tälläytyä, vaikka ei mihinkää olisikaan menossa.

3 ASIAA JOISTA EN PIDÄ

- Siivoamisesta. Mun järjestys on epäjärjestys. Mitään en vihaa niin paljoa, kun siivoamista. Mulla kyllä on oma järjestys kaikelle, mutta se ei tietenkään tarkoita, että huoneeni olisi siisti. Meillä on asuntolassa joka keskiviikko "siivouspäivä", joka tarkoittaa sitä, että jokainen nuori siivoaa huoneensa ja asuntolavahti sitten illalla tarkistaa jokaisen. Monesti meidän asuntolavalvoja on huoneeni tarkastaessa kysynyt "mihis tungit kaikki romppeet lattialta? katokki ettei ne rojaha tuolta kaapista kohta lattialle". :'D 

- Että mun korviin kosketaan. En tiedä miksi, mutta oon tosi herkkä korvistani, en siedä kun tietynlaisia kuulokkeita , enkä niitäkään pitkään ilman, että mun korvat tulee tosi kipeiksi.

- Ihmisistä, jotka pilailee muiden kustannuksella. En tiedä tarviiko edes pahemmin selittää. Kyllä mekin kaveriporukan kanssa vinoillaan ja heitetään läppää toisistamme, mutta silloinkin pitää tietää missä raja menee. En itse ota helposti itseeni, jos joku tuntematon pilailee mun kustannuksella, mutta verenpaineet nousee heti pilviin, jos niin tehdään jollekkin muulle, oli se sitten kaveri tai ei. 


vanha kuva, vuosimallia 2010?



3 ASIAA JOITA EN OSAA

- Soittaa soitinta. Haluaisin osata, mutta mun motoriikka on niin köpsä, että opettajalla menisi hermo. Toki varmasti oppisin ihan nopeastikin, mutta mun mielestä ratsastus on jo tarpeeksi kallis harrastus.

- Matemaattiset aineet. En oo ikinä osannut, enkä tule ikinä varmaan olemaan hyvä niissä.

- Pyörittää pinteleitä. Jotenkuten ne jalkaan menee ja kestääkin, mutta ei ne ikinä kivalta näytä.


3 ASIAA JOTKA HALUAISIN OSATA


- Hypätä esteitä. En ole ikinä kunnolla hypännyt mitään kunnon esteitä. Pontehan olisi juuri sopiva hevonen opetella hyppäämään, joten ehkä joskus uskaltaudun.

- Puhua sujuvasti eri kieliä. Multa ei oikein taitu mikään muun, kuin saksa, mutta sekään ei enää niin sujuvasti, kun ei ole tullut puhuttua vuosiin,

- Asioiden ajoissa hoitaminen. Pieni asia, mutta niin mahdotonta!

3 ASIAA JOTKA MINUN PITÄISI TEHDÄ

- Valmistua keväällä ja tästä aion pitää kiinni.

- Tehdä loput joulukalenterin luukut valmiiksi.

- Saada töitä.


3 ASIAA JOITA STRESSAAN

- Kaikki kouluhommat. Pitäisi saada tehtyä rästihommat samalla, kun uusia tulee kokoajan.

- Raha- asiat. 
- Miten mun aika riittää kaikkeen, mitä järjestän?

3 ASIAA JOTKA SAAVAT MINUT RENTOUTUMAAN

- Ajanvietto poikaystävän kanssa.

- Musiikki. Joskus mulla oli ihan kamalia nukahtamisvaikeuksia nukahtamislääkkeistä huolimatta, enkä millään vain nukahtanut, vaan saatoin pyöriä sängyssä koko yön. Silloin laitoin kuulokkeet korville ja kuuntelin joko radiota tai muuta musiikkia, jolloin nukahdin paljon nopeammin.

- Ratsastaminen ja muutenkin tallilla olo. Ainakin meidän tallilla on niin kiva ilmapiiri, että siellä huolet unohtuu hetkessä.




3 ASIAA JOITA PELKÄÄN


- Pimeää. En tykkää yhtään liikkua yksin pimeällä.

- Kaikenmaailman hyönteisiä, jopa perhosia.

- Pellejä.

3 ASIAA JOTKA PUEN MIELLLÄNI PÄÄLLE

- Mustat legginsit ovat parhautta.

- Villasukat ainenkin talvisin.

- Nahkarotsi on must! Harmittaa ihan pirusti,että hävitin vanhan nahkatakkini, johon ehdin keräillä ihan kivan määrän pinssejä, muutaman harvinaisemmankin ja pätsejä.




3 ASIAA JOITA EN PUE PÄÄLLENI

- Silkkiset vaatteet. Ei, ei ja vielä kerran ei. Kaikki silkkinen muka kutittaa mua ihan hulluna ja saa mut tosi levottomaksi.

- Mekot. En tiedä mitä laitan valmistujaisissa päälleni, en voi sietää mekkoja tai hameita.

- Mitään älyttömän värikästä (ellei joitain ratsastusvaatteita lasketa).

3 ASIAA JOISTA UNELMOIN


- No tietenkin hyvä työ , jossa hyvä palkka. 

- Haluaisin joskus matkustaa vähän pidemmäksikin aikaa etelän lämpöön.

- Haluaisin myös joskus kisata vähän isommissakin kisoissa.

3 ASIAA JOIDEN TOIVON TAPAHTUVAN LÄHITULEVAISUUDESSA

- Mun valmistuminen.

- Muutto pois kotoota, toivottavasti poikaystävän kanssa.

- Lottovoitto. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Sana on vapaa,kuitenkin muistakaa kommentoida asiallisesti! :)